sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Välineet

Hirrenveistossa tarvitaan jonkin verran erityistyökaluja ja tämän lisäksi normaaleja rakentamisessa käytettäviä apuvälineitä.

Esittelen täällä meillä käytössä olevat välineet ja niiden käyttötarkoitukset. Laitan näkyville myös työvälineiden arviohintoja. Työkaluissa on paljon hintaeroja ja jokainen voi itse päättää, että minkä työkalun kohdalla haluaa maksaa laadusta. Veistotyökalujen (esim. taltta, piilupetkele) laadussa ei kannata tinkiä, koska huonolla työkalulla työstä ei vaan tule mitään. Tämän on saanut kokeilla käytännössä veistämisen aikana, kun on saanut testata erilaisia työkaluja.

Jos omaa kädentaitoja, niin osan työkaluista voi tehdä myös itse. Esim. säädettävä hollihaka on kohtuullisen helppo valmistaa itse, jos käytössä on hitsauskone. Myös latvankohottaja on yksinkertainen valmistaa.

Kaikkia listattuja työvälineitä ei tietenkään tarvitse ostaa, eikä hankintalista ole mitenkään ehdoton. Työvälineen puutetta voi soveltaa monin tavoin. Esim. latvankohottajan voi korvata määrämittaisella puupalikalla ja parilla tuella. Säädettävän hollihaan sijaan voi käyttää taivutettua harjaterästä. Hyvät apuvälineet kuitenkin säästävät aikaa pitkässä juoksussa, koska niitä pystyy säätämään tarkasti ja nopeasti millin tarkkuudella.

Moottorisaha
Hirsien katkaisuun ja muotojen karkeaan veistämiseen. Tässä on eduksi, jos saha on suhteellisen kevyt, mutta silti tehokas. Hinta noin 600 eur.

Tarkkuuskynävara tai tarkkuusharppi
Varauksen ja salvoksen piirtäminen kertapudotuksena. Välineestä riippuen hinta 100-500 eur.

Linjalanka eli "räpsy"
Hirsien keskilinjan merkkaamiseen. Hinta noin 10 eur.

Vatupassi
Puun risteävien nurkkien keskilinjan merkkaamiseen. Toimii apuna myös satulan suorien osien piirtämisessä. Tarvitaan lyhyempi (30-40 cm) ja pidempi (100 cm) passit. Hinnat: 5/20 eur.

Merkkauskynä
Satuloiden ja keskilinjojen merkkaukseen. Kyniä on eri värisiä. Tummassa puussa näkyy parhaiten punainen väri. Kynän tulee olla säänkestävä. Hinta 10 eur.

Kourutaltta
Salvosten ja varausten viimeistelyyn. Ehdottomasti pitää olla sepän tekemä tai muuten laadukas työväline! Hinta 75 eur.

Piilupetkele
Satuloiden viimeistelyyn eli piiluttamiseen. Hinta 130 eur.

Multitool eli monitoimityökalu
Salvosten tarkkojen rajojen sahaus (puun syiden katkaisu). Sähkökäyttöinen 50 eur, akkukäyttöinen 150 eur.

Iso nuija/leka (muovia tai puuta)
Salvoksen paikalleen lyöminen. Hinta 100 eur. Pölkynpätkä 0 eur.

Rosvosaha eli pistosaha
Salvoksen ja varauksen kantavan kohdan sahaukseen. Sahalla voidaan sahata hirsien välistä kantavaa puuainesta pois ilman, että hirttä nostetaan pois paikaltaan. Sahausta helpottaa, jos saha on vetävähampainen. Hinta 20 eur.

Latvankohottaja eli hirsisatula
Hirren varauksen säätäminen. Hinta 100 eur. Voidaan kohtuullisen helposti tehdä myös itse puusta ja kierretangosta.

Säädettävä hollihaka
Puun paikalleen lukittaminen piirtämisen aikana. Tarvitaan 2 kpl. Hinta 35 eur/kpl.

Rullamitta
Kaikenlaiseen mittaamiseen. Hinta 10 eur.

Taittomitta eli nivelmitta
Helpottaa pienten etäisyyksien yksin mittaamista. Hinta 5 eur.

Kuva 1. Käsityökalujen hintoja Takomo Rautahovissa.



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista seurata tällaisia. Meidän tulisi hankkia uusi teräketju moottorisahaan. Saa mies kyllä hoitaa sen ostoksen, luulen että itse ostaisin varmasti vääränlaisen. Toki ammattilaiset aina voivat auttaa. Muuten veikkaan, että mieheltä nämä välineet löytyvät, ainakin suurilta osin.
    https://www.osmon-pienkone.fi/epages/osmonpienkone.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2015011907/Categories/VARAOSAT/Moottorisahojen_teraelevyt_ja_ketjut/TERAeKETJUT

    VastaaPoista

Tapitus

Hirsien vääntymistä ehkäistään ja seinien paikallaan pysymistä edesautetaan tapituksella. Tapituksessa kahden hirren läpi porataan reikä (32...