keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kehikon aloitus

Hirsikehikon alinta kerrosta kutsutaan yleisesti nimellä pohjavarvi. Lämpimissä rakennuksissa pohjavarvin hirret yleensä halkaistaan, että saadaan tiivis, leveä ja tasainen pinta sokkelia vasten. Sokkelin levyinen tai sitä leveämpi hirsi ehkäisee sen, että seinää pitkin valuva vesi ei jää makaamaan hirren ja perustuksen väliin, vaan valuu hirttä pitkin maahan. Kylmissä rakennuksissa voidaan lähteä liikkelle myös täysillä hirsillä ilman halkaisua.

Meidän tapauksessamme alimmat hirret halkaistaan ja meidän piti valita hirsilistalta pohjavarviin sopivat puut. Valintasääntö (https://wikikko.info/wiki/Pohjavarvi ) kertoo, että pohjavarviin sopiva puu löydetään seuraavalla laskukaavalla:

Puolikkaat ovat keskimäärinen tyviläpimitta puoliksi ja keskimääräinen latvaläpimitta puoliksi. 

Hirsilistasta nähdään, että keskimääräinen latvaläpimitta on 31,75 ja keskimääräinen tyviläpimitta on 34,93. Jos näitä hieman pyöristetään, niin latvan keskiarvo on 32 ja tyven keskiarvo on 35. Tyven ja latvan keskiarvo on määritelmän mukaan: (32+35)/2 = 33,5cm. Hirsi nro 26 vastaa lähelle tuota paksuutta ja on muutenkin tasapaksu puu, joten se tullaan halkaisemaan vannesahalla puoliksi.

Alimman hirsikerran työstäminen kuitenkin aloitetaan ns. kakkospuusta/-puista. Tämä on siis hirsi/hirret, jotka tulevat pohjavarvissa olevien halkaistujen hirsien päälle. Koska laavussa yksi seinä on täysin avoin, niin "kakkospuita" ei tarvita tässä tapauksessa kuin yksi. Hirsilistan nro 13 tulee takaseinän alimmaksi hirreksi, joten se on meidän tapauksessa ns. kakkospuu. Kakkospuu tehdään ensin siksi, koska sen avulla määritetään ensimmäisen hirsikerran olkapääkorkeus.

Kakkospuu sahattiin vannesahalla siten, että sahauspinnan leveydeksi tuli 20cm. Tämä on yleisesti käytetty leveys perustuksissa, kuten esimerkiksi harkoissa. Kun sahauspinnasta mitattiin jäljelle jäävä hirren paksuus, niin saatiin 28cm. Tästä saadaan olkapään korkeus laskemalla 28/2 = 14cm. Halkaistava hirsi halkaistaan siten, että sille jää korkeutta 14 cm. Näin saamme pohjavarvista tasaisen ja hyvän alustan hirsikehikolle.

Kuva 1. Halkaistu sivuseinän alin puu.

Kuva 2. Päätyseinän alin puu.

Kuva 3. Sivuseinän halkaistu puu ja sen olkapääkorkeus.



KUVA TÄHÄN !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tapitus

Hirsien vääntymistä ehkäistään ja seinien paikallaan pysymistä edesautetaan tapituksella. Tapituksessa kahden hirren läpi porataan reikä (32...